Ikuinen unesi

Suljit silmäsi viimeisen kerran ja vaikkei sinua enää väsyttäisikään, et voi niitä koskaan enää avata.. Et tunne enää kipua, et masennusta, et ahdistusta tai surua - siirsit sen meille, läheisillesi. Mutta me emme luovuta, sinä survoit tien, näytit mistä olisi helppo oikaista, mutta me yritämme kiertää sen reitin. Se joka sille astuu, autetaan sieltä nyt paremmin pois, vaikka mikään ei enää auta tarpeeksi, jos ihminen on kerran poikennut.

Ikuinen unesi tuntuu uskomattomalta, mutta levollisuutesi taikoo meidän sisimpiimme rauhaa. Kun sinun näki nukkuvan, näki ettei sinulla ollut enää hätää, ymmärsi, että ei saa antaa surun viedä, sinulla on nyt kaikki hyvin. Me tahdoimme auttaa, minä olisin auttanut, jos olisin tiennyt. Me emme unohda puhumista, kuten sinä. Sinä uhkailit, me puhumme. Sinä toistit, me parantelemme.

Mutta ei sinua voi syyttää sen tien raivaajaksi, sillä tämä kulkee suvussamme, sinäkin pääsit valmista reittiä pitkin. Suvustamme on niin moni jo sitä pitkin kulkenut, että luulisi olevan enää vain muutaman jäljellä, ja niin onkin.. Mutta toivon, että sinä olit viimeinen meistä, joka talloi sieltä.

Ikuinen unesi olkoon rauhaisa, vaikka välillä heräätkin taas henkiin - muistoissamme, ravaat niissä melkein päivittäin, mutta toivottavasti et väsy siitä liikaa tai kulu puhki. Et saa jättää meitä enää pahemmin..

Levätkää rauhassa

WTC -uhrit
Levätkää rauhassa, teidän pelkonne on onneksi ohi

Karoliina kesti
Mitä sitten tapahtuikin silloin, ollaan nyt tässä, onnea ja menestystä uudelle matkallesi!

AF 447 -uhrit
Rauha myös teille, vaikka se mitä tapahtui, ei olekkaan meidän tiedossamme, annamme teidän unohtaa

Ukkini
Askel askeleelta kohti parempaa, mutta pidä meistä huolta, lepää rauhassa


Ja tiedän, ettei ukkini ja 447'n aika ole nyt, mutta ainahan niistä voi sanoa, oli päivämäärä mikä tahansa..

Hänen muistolleen

Tein runon ukilleni, kun kuolemasta oli kulunut 8kk, eli tästä on jo ainakin vuosi aikaa.. Olin 14v., en ollut ehtinyt täyttää vielä 15, sillä olen syntynyt loppuvuodesta..

Poissa on,

hän mukana lähti yötuulen

Uuteen aamuun hän

silmillään katsonut enää ei

Kun yksin mietin,

missä hän kulkee nyt

Tiedän,

on hän vierelläin tässä

Hän ei mua hylkää,

ei jätä, eikä petä

Hän kulkee kanssani käsikädessä,

näin hänet tai en

Se mitä tapahtui,

se miten olisimme voineet estää

Sitä ei voi kestää,

kuinka tunnen sydämessäni

tuskasi tuon

Itku on surkeaa ja

suru suurta

Se ei lopu koskaan,

mutta on pakko jaksaa

Olet ollut luotamme pois

jo 8 kuukautta,

silti tuska,

se ei ole vieläkään hellittänyt

Äänesi väreilee ohikiitävinä hetkinä

korvissani

Muistan hetken, kun viimeisen

kerran tapasimme

Olit vahva, olit rohkea

Enkä minä edes tiennyt ongelmistasi

Jos ajan voisi pysäyttää ja

kelata taaksepäin

Muuttaisin tekosi,

muuttaisin ajatukseni

Osaan syyttää tästä

itseäni

Se kaikki pelottaa,

en uskalla kai ajatella enää mitään,

sillä liian monet on

todeksi muuttuneet

En valinnut sinua siihen,

mutta sinulle se lankesi

En halunnut sitä oikeasti,

mutta silti niin tapahtui